petri.uusikyla(at)frisky.fi +358 40 5777 516

Uusi vai vanha juttu – monimenetelmällisyys arvioinnissa

Riitta Seppänen-Järvelä, Arviointiyhdistyksen hallituksen jäsen, johtava tutkija, Kela

Monimenetelmällisyys (mixed-methods) eli laadullisten ja määrällisten aineistojen yhdistäminen on erittäin suosittua; puhutaan jopa tutkimuksen kolmannesta paradigmasta. Mutta miksi juuri nyt?

Itse havaitsen ainakin kolme asiaa, jotka nostavat monimenetelmällisyyden merkitystä tällä hetkellä. Ensimmäinen on tutkittavien tai arvioitavien ilmiöiden kompleksisuus ja pirullisuus. Ajatellaan, että erilaisia aineistoja ja tutkimusmenetelmiä hyödyntävä asetelma voisi tuottaa laaja-alaisempaa tai syvällisempää ymmärrystä haasteellisista ilmiöistä, joilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Toinen tärkeä tekijä, joka on ollut varsin tyypillinen perustelu, on triangulaatio. Sillä tavoitellaan arvioinnille vahvempaa luotettavuutta. Kolmas asia, joka liittyy myös triangulaatioon, on monimenetelmällisyyden kautta tuleva moniäänisyys tai moninäkökulmaisuus. Se on tärkeää erityisesti silloin kun halutaan ymmärtää eri toimijoiden näkemyksiä tai heidän välisiä suhteita ja dynamiikkaa. Se on myös perusteltua silloin kun ilmiöön liittyy paljon erilaisia intressejä tai toimijoiden suhde ei ole symmetrinen. Tämä on melko tavallista arvioinnin alueella. Suomessa tämän tyyppisen arvioinnin uranuurtaja onkin professori Pirkko Vartiainen, joka lanseerasi monitahoarvioinnin jo yli kaksi vuosi kymmentä sitten.

Pitäessäni vuonna 2016 Suomen arviointiyhdistyksen ensimmäistä metodipajaa aiheesta, sain vastata kysymykseen, mitä uutta tässä on; aineistojahan on yhdistetty iät ja ajat. Juuri näin: joillakin aloilla tämä ollut yleistä jo pidemmän aikaa. Monimenetelmällisyydestä alettiin puhua omana erityisenä lähestymistapana juuri arviointitutkimuksen parissa (Greene ym. 1989). Tällä hetkellä monimenetelmällisyydestä on julkaistu kattavia käsikirjoja, myös evaluaatiosta on tuore opas (ks. Mertens 2018). Alueella on lisäksi oma tieteellinen journaali Journal of Mixed Method Research.

Monimenetelmällisyyden suosion, soveltamisalueen laajuuden ja näennäisen helppouden kääntöpuoli on, että termiä saatetaan käyttää pinnallisesti. On myös huomautettu pragmatismin suoraviivaisesta soveltamisesta eli “kaikki käy” -periaatteesta. Riippuen käyttötarkoituksesta, määrällisten ja laadullisten aineistojen yhdistäminen voidaan toteuttaa monella eri tavoin tutkimusprosessin aikana ja yhdistämisen syvyys voi vaihdella paljon. Vahva aineistointegraatio, jota saatetaan kutsua ”todelliseksi” yhdistämiseksi, edellyttää aineistojen yhdistämisen suunnittelemista osaksi tutkimusasetelmaa ja aineistojen hankintastrategiaa. Monimenetelmällisyys on siinä mielessä mukavaa, että sitä voi soveltaa hyvin käytännöllisesti. On kuitenkin hyvä tunnistaa erilaisten aineistojen tai metodien erilaisten tausta-oletukset. Tästä teemasta avautuu kiehtovia filosofis-paradigmaattisia keskusteluja niille, jotka haluavat haastaa itseään arviointitiedon tuottajina!

Lähteet

Greene, J. C., Caracelli, V. J., & Graham, W. F. (1989) “Toward a Conceptual Framework for Mixed-method Evaluation Designs”. Educational Evaluation and Policy Analysis, Vol 11, No. 3, 255-274.

Journal of mixed methods research. Haettu sivulta http://mmr.sagepub.com/

Mertens, D. (2018) Mixed Methods Design in Evaluation. Sage Publications.

Vartiainen, P. (1994) Palveluorganisaatioiden tuloksellisuusarviointi, teoriat ja käytäntö: päivähoitoon, erityisesti päiväkoteihin kohdistuva monitahoarviointi. Vaasa: Vaasan yliopisto, Acta Wasaensia 40.