Etusivu

Suomen Arviointiyhdistys

hallitus_web

Suomen Arviointiyhdistys ry:n (Finnish Evaluation Society) tavoitteena on edistää korkeatasoista suomalaista arviointitoimintaa, arviointitutkimusta ja arviointiin liittyvää koulutusta. Tätä Suomen Arviointiyhdistys tekee toimimalla arviointitiedon ja hyvien käytäntöjen välittäjänä ja kehittäjänä sekä edistäen arviointiin liittyvän tiedon jakamista yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden ja verkostojen kanssa.

Yhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kaikki arvioinnista kiinnostuneet henkilöt. Kannatusjäseniksi voivat liittyä myös yhteisöt.  Henkilöjäsenten jäsenmaksu on 30 euroa, yhteisöjäsenten 200 euroa ja päätoimisten opiskelijajäsenten 5 euroa.

Lue lisää jäseneduista

 


Ajankohtaista yhdistyksestä

Ilmianna vuoden arviointiteko tai -julkaisu!

Suomen arviointiyhdistys ry (SAYFES) tuo esiin arviointien ja arviointitutkimuksen merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa jakamalla vuosittain Arvin päivänä 31.8. tunnustuksen merkittävästä arviointiteosta tai –julkaisusta. Tunnustus jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
 
Tunnustusta varten pyydämme nimeämään henkilön, teon tai julkaisun, joka on merkittävältä tavalla edistänyt arviointia ja arviointikulttuuria Suomessa vuosina 2016-2017.
 
Ehdotukset tunnustuksen saajiksi pyydetään toimittamaan Arviointiyhdistykselle 12.5.-9.6.2017 välisenä aikana.

Lue lisää

Metodipajat keväällä 2017

Tervetuloa Suomen Arviointiyhdistyksen metodipajoihin!

Vuoden 2017 ensimmäinen paja järjestettiin teemalla Kompleksisuus ja uudet arviointimenetelmät: Outcome Harvesting. Tutustu aineistoihin.

Lue lisää

Aiempia uutisia         Uutisarkisto