Lapsivaikutusten arviointi tarjoaa välineen nähdä päätöksenteon vaikutukset lasten arkeen ja tulevaisuuteen. Nostan Mannerheimin Lastensuojeluliiton vaikuttamistyön johtajan Esa Iivosen ja erityisasiantuntija Kirsi Pollarin vetämän Lapsivaikutusten arvioinnin koulutuksesta esiin viisi seikkaa, joita pidän yhteiskuntatieteilijänä ja arviointiasiantuntijana erityisen tärkeinä.

Ensimmäinen huomio on, että lapsivaikutusten arviointi on yhteiskunnallinen peili. Se heijastaa arvoja ja näkökulmia, joita pidämme tärkeinä. Lasten näkökulmat jäävät helposti näkymättömiksi, ellei niitä systemaattisesti ja tietoisesti oteta huomioon. Koulutuksessa esiin nousee erityisesti se, että päätökset, jotka eivät ensisijaisesti kohdistu lapsiin, voivat vaikuttaa syvästi lasten arkeen ja hyvinvointiin. Siksi lapsivaikutusten arviointi on yksi konkreettisimmista tavoista tuoda lasten edut, oikeudet ja äänet mukaan päätöksentekoon, samalla vahvistaen päätösten inhimillisyyttä ja sosiaalista kestävyyttä.

Toisena huomiona haluan nostaa arvioinnin vaiheiden monimuotoisuuden ja ennakkoarvioinnin merkityksen. Lapsivaikutusten arviointi ei ole yksittäinen toimi, vaan jatkumo, jossa eri vaiheilla on oma roolinsa päätöksenteossa. Koulutuksessa painotettiin erityisesti ennakkoarviointia osana valmisteluprosessia – vaiheessa, jossa suunta on vielä aidosti muokattavissa. Ennakkoarviointi auttaa tunnistamaan vaihtoehtoja, lieventämään mahdollisia kielteisiä seurauksia ja vahvistamaan myönteisiä vaikutuksia lapsiin ja lapsiperheisiin. Ennakkoarviointi on vaihe, jossa tulevaisuus on vielä avoin. Se on päätöksenteon eettinen kohtauspiste: pysähdytään, tunnistetaan, mikä voi vaikuttaa ja millä tavoin, ja otetaan lapset mukaan tiedollisesti ennen kuin päätös on lukittu. Tämän vuoksi ennakkoarvioinnin ei tulisi olla muodollisuus, vaan osa päätöksenteon ydintä. Se kertoo, että pyrimme huomioimaan vaikutukset ajoissa ja toimimaan tiedon mukaisesti.

Kolmas tärkeä huomio on, että lapsen edun arviointi on moniulotteinen ja aina myös eettinen kysymys. Kuka määrittää, mikä on lapsen etu? Millä tiedolla ja mistä asemasta käsin tämä arvio tehdään? Koulutuksessa esiin nostettu oikeusperusta – erityisesti YK:n lapsen oikeuksien sopimus – antaa tukevan pohjan, mutta senkin tulkinta vaatii harkintaa. Eri asiantuntijatahot, perheet ja hallinnon tasot voivat ymmärtää lapsen edun eri tavoin. Tämä moniäänisyys on tunnistettava arvioinnissa, jotta voimme välttää lasten etujen pelkistämistä yksioikoisiksi kriteereiksi. Moninaisessa yhteiskunnassa on tärkeä myös pohtia, miten erilaisissa tilanteissa olevien lasten tarpeet tunnistetaan, ja miten tuotetaan laadukasta ja eettistä arviointia – sekä miten tämä tieto otetaan osaksi päätöksentekoa.

Neljäs tärkeä seikka on lasten toimijuus ja kuuleminen – lapset tiedontuottajina. Tunnustammeko lapset täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä myös tiedon tuottamisen kentällä? Esa Iivosen ja Kirsi Pollarin painottama näkemys lapsista ja nuorista tiedontuottajina on merkittävä ja tervetullut muutos osallisuuskeskusteluun. Lapset eivät ole vain passiivisia osallistujia vaan toimijoita, joilla on arvokasta tietoa, jota ei ole saatavilla muuta kautta. Arvioinnissa tämä tarkoittaa, että lasten kokemukset, näkemykset ja arkinen asiantuntijuus tulee nähdä tietona, ei vain mielipiteinä. Tämä haastaa meidät kehittämään menetelmiä, joilla lasten ääni saadaan kuuluviin myös eritaustaisista ja eri-ikäisistä ryhmistä. Lapsus-hanke on hyvä esimerkki siitä, miten lasten näkemykset voivat vaikuttaa konkreettisesti, esimerkiksi sairaalaympäristöihin, palautekanaviin ja palvelumuotoiluun.

Viimeisenä huomiona nostan vastuun ja läpinäkyvyyden päätöksenteon eettisinä ulottuvuuksina. Koulutus osoittaa, että lapsivaikutusten arviointi on väline tietoon perustuvaan päätöksentekoon. Tieto itsessään ei riitä – tarvitaan myös tahtoa, valmiuksia ja rakenteita, jotka mahdollistavat tiedon hyödyntämisen. Tietoon liittyy aina myös vallankäyttöä ja rajauksia, jotka vaikuttavat tulkintoihin ja valintoihin. Millainen tieto pääsee mukaan päätöksentekoon? Kenen ääni tulee kuulluksi? Miten rakennetaan tiedon legitimiteetti? Nämä kysymykset ovat arvioinnin onnistumisen kannalta ratkaisevia. Lapsivaikutusten arviointi voi parhaimmillaan paljastaa päätöksenteon katvealueita ja korostaa tarvetta monialaiselle ja moniääniselle tiedontuotannolle. Lapsivaikutusten arvioinnin tulee tuoda näkyviin myös mahdolliset kielteiset vaikutukset. Tämä vaatii rohkeutta, avoimuutta ja kykyä sietää keskeneräisyyttä. Arviointi ei ole keino oikeuttaa päätöksiä, vaan väline harkinnan tueksi. Se on osa sosiaalisesti kestävän hallinnon ydintä: se kertoo siitä, kenet päätöksenteko huomioi ja kenet se ohittaa. Arvioinnin tulosten tulisi olla julkisia, ymmärrettäviä ja aidosti hyödynnettävissä päätöksenteossa. Näin arviointi voi myös palvella ja edistää läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaista hallintoa.

Sen lisäksi, että lapsivaikutusten arviointi on keino suojella lapsia, se on tapa rakentaa yhteiskuntaa, jossa lasten ääni, kokemus ja oikeudet todella merkitsevät. Se on myös tapa osoittaa, että päätöksenteko voi olla inhimillistä, sosiaalisesti kestävää ja tulevaisuuteen katsovaa. Meidän tehtävämme on luoda tilaa, jossa lasten tiedolla, kokemuksilla ja näkemyksillä on aidosti vaikutusta.