Kirjoittajat: Karin Creutz, Sebastian Godenhjelm, Kari Korhonen & Mari Räkköläinen

Viime vuosien samanaikaisesti ilmenevät kriisit, kuten pandemioiden kaltaiset terveysuhat, pitkittyvät aseelliset konfliktit ja sodat, hybridioperaatiot, ääriliikkeiden mobilisaatio ja ilmastonmuutoksen kiihtyvät vaikutukset, haastavat arvioinnin perinteisen roolin hallinnon tukemisessa. Kompleksisissa kriiseissä lineaarinen arviointi voi ohjata huomiota vääriin asioihin, kun toimintaympäristö muuttuu ennakoimattomasti ja nopeammin kuin faktaan perustuvat arviointiraportit valmistuvat. Yksittäinen sektori tai organisaatio ei myöskään hallitse kokonaisuutta – olennaista on se, mitä tapahtuu rajapinnoissa, siiloissa ja yhteistyön katvealueilla. Se miten organisaatio oppii, sopeutuu ja muokkaa suuntaansa matkan varrella on ratkaisevaa.

Tilannekuvan infrastruktuuri

Käytännössä tämä näkyi esimerkiksi pandemiakriisin kontekstissa, jossa päätöksiä jouduttiin tekemään puutteellisilla tiedoilla ja niiden vaikutukset ja vaste riippuivat ratkaisevasti siitä, miten nopeasti tietoa päivitettiin ja tulkittiin uudelleen eri organisaatioissa ja miten raja arvot tulkittiin. 

Tällaisissa tilanteissa arvioinnin arvo syntyy kyvystä:

• tukea jatkuvaa tilannekuvaa
• yhdistää hajanaista tietoa eri sektoreilta
• tehdä näkyväksi vaihtoehtoisia toimintalinjoja
• identifioida linjausten vaikutuskanavia ja osallistaa muutoksen toteuttajia 
• johtaa toimivia ratkaisuja aiemmista hankkeista ja kriiseistä
• auttaa päätöksentekijöitä ymmärtämään, missä kohtaa järjestelmä toimii ja missä se murtuu.

Arvioinnin tehtävänä on myös auttaa oppimaan kriiseistä. Resilienssin vahvistamiseksi arviointien tulee kohdistua myös prosesseihin ja rakenteisiin sekä ratkaisujen löytämiseen. Kriisinhallinta tarvitsee näin ollen arviointia, joka kulkee työn rinnalla ja tukee suunnan hakemista koko prosessin ajan. 

Kehittävä arviointi toimii samanaikaisesti tiedontuotantona ja yhteisen ajattelun infrastruktuurina, joka auttaa ylittämään siiloja, tekee käsitteiden eroista näkyviä ja tukee päätöksentekoa reaaliaikaisesti. Se voi tarkoittaa esimerkiksi arvioijan fasilitoimia säännöllisiä oppimissessioita, joissa eri toimijat (esimerkiksi ministeriöt, kunnat, järjestöt ja turvallisuustoimijat) tulkitsevat ajankohtaista tietoa yhdessä ja tunnistavat tieto- ja muutostarpeita. Kriisitilanteissa on selvitettävä asenteita, suunnitelmia, kannustimia, ja rakenteiden orastavia muutoksia.

Kriisitilanne luo myös haasteen organisaation sisäiselle arviointityölle. Arvioinnin tehtävänä on löytää vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä tuoda esiin muutoksen mahdollisuuksia organisaatiossa. Päästäkseen osallistumaan päätöksentekotilanteisiin arviointiyksiköllä tulee olla selkeä luotettu asema ja auktoriteetti osana organisaation toiminnanohjausta. Myös kyky oman toiminnan arviointiin – itsearviointiosaaminen – on olennainen valmius. Toisinaan tarvitaan ulkoista arviointia sisäisen arvioinnin rinnalle. Tällöin arviointiyksikkö varmistaa, että ulkoisen arvioinnin tulokset hyödynnetään organisaatiossa.

Kehittävä arviointi ei ole ulkoistettu raportti, vaan integroitu osa päätöksenteon rytmiä

Kehittävä arviointi kannattaa kytkeä mukaan jo politiikkatoimien suunnitteluvaiheessa. Arvioinnin sisällyttäminen osaksi johtamis- ja ohjausjärjestelmää lisää arvioinnin hyödyllisyyttä ja käytettävyyttä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi oppimiskehyksen rakentamista yhdessä: mitä haluamme ymmärtää, keitä tämä koskee, mitä tietoa tarvitaan päätösten tueksi eri vaiheissa? Toimijat pysähtyvät yhdessä tulkitsemaan havaintoja ja pohtimaan, mitä ne tarkoittavat seuraavien askelten kannalta. Indikaattoreiden ja laadullisten havaintojen yhdistäminen tuo tietotyöhön mukaan kokemustietoa ja arjen havaintoja siitä, mikä toimii, mikä ei, kenen näkökulmasta ja miksi.

Arviointi tukee työtä tilanteen edetessä toistuvalla havainnoinnilla, nopeilla analyysimuistioilla ja yhteisillä tulkintatilaisuuksilla. Arvioinnin kysymykset määritellään yhdessä toimijoiden kanssa ja niitä tarkennetaan matkan varrella, jolloin arvioija toimii keskustelukumppanina, sparraajana ja tulkkina eri toimijoiden välillä. Keskeiset havainnot ja alustavia johtopäätöksiä tuodaan pöytään jo prosessin aikana, jolloin suuntaa voidaan tarvittaessa korjata nopeasti. Tämä tuo arvioinnin myös hallinnon työntekijöiden näkökulmasta osaksi arjen päätöksentekoa ja oppimista. Kehittävä arviointi usein kehittää myös organisaation arviointi- ja laadunhallintakäytäntöjä.

Kompleksiset kriisit ylittävät väistämättä hallinnonalojen rajat. Samaan kokonaisuuteen kytkeytyvät esimerkiksi sisäinen turvallisuus, sosiaali- ja terveyspalvelut, talouspolitiikka, digitalisaatio, huoltovarmuus ja kansainvälinen yhteistyö. Kehittävä arviointi suuntaa huomiota erityisesti rajapintoihin, missä vastuut eivät kohtaa, missä tietovirrat katkeavat, missä toimintalogiikat törmäävät ja missä resilienssi joko vahvistuu tai heikkenee.

Sen sijaan, että jokainen hallinnonala tai sektori tarkastelee vain omaa toimintaansa, määritellään tilanteessa myös yhteisiä kysymyksiä: Mitä resilienssi, turvallisuus, kriisi tai varautuminen ja ennakointi tarkoittaa meille tässä yhteydessä? 

Poliittinen herkkyys on todellinen – ja arviointi tarvitsee suojan

Turvallisuuteen liittyvissä teemoissa arviointi kohtaa myös poliittisia jännitteitä. Samoin kansainväliseen yhteistyöhön liittyy sensitiivisiä kansallisia kysymyksiä ja institutionaalisia herkkyyksiä, esimerkiksi vaihtelevien toimivaltuuksien ja strategisten rajausten vuoksi. 

Riippumattomuus on arviointitoiminnan luotettavuuden ydin. Arvioinnin tehtävänä on luoda luottamusta siihen, että toiminta on tuloksellista ja etenee tavoitteiden suuntaisesti. Arviointitulokset voivat vaikuttaa resurssien jakoon, vastuun osoittamiseen ja julkiseen keskusteluun.  Luotettavuuden varmistamiseksi on erityisen tärkeää suojata arviointiprosessi ulkopuolisilta vaikuttamisyrityksiltä.

Riippumattomuuden varmistaminen ja arvioijan työrauhan takaaminen voi olla haaste arvioinnin järjestäjille, koska arvioinnin teemoihin (tai kohteisiin) liittyy voimakkaita intressejä. Onnistuneenkin prosessin tuloksia saatetaan kansallisella tasolla jopa tulkita puoluepoliittisina. Näissä tilanteissa dokumentointi ja toimien läpinäkyvyys on avainasemassa – miten havaintoihin on päädytty, mitä tahoja on kuultu ja mitä aineistoja on käytetty. Monitoimijainen osallistuminen hajauttaa tulkintavaltaa. On hyvä muistaa, että arviointi ei ole päätöksentekoa, vaan sen tehtävänä on tehdä tulkinnallista analyysia (arvioinnin perusteihin nojaten) ja tuottaa tietoa virkahenkilöstön työn ja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Arviointi osana toimintakyvyn kehittämistä

Parhaimmillaan arviointi tuottaa samanaikaisesti sekä välitöntä tukea päätöksenteolle että pitkäjänteistä kapasiteetin vahvistumista. 

Kehittävä arviointi auttaa toimijoita näkemään oman toimintansa osana laajempaa kokonaisuutta ja kehittää kykyä toimia epävarmuudessa. Organisaatiot ja verkostot voivat reflektoida toimintaansa ja vahvistaa resilienssiä pitkäjänteisesti myös kriisien välissä. Arviointi kannustaa systemaattiseen tiedon tuottamiseen ja dokumentointiin sekä riskien tunnistamiseen ja analysointiin. Arvioinnin antama palaute ja tulosten reflektointi toimivat palautesilmukkana, joka mahdollistaa toiminnan jatkuvan suuntaamisen ja korjaamisen.

Yhteiskunnallisella tasolla kyse on siitä, nähdäänkö arviointi ensisijaisesti tilivelvollisuuden välineenä vai myös oppimisen, yhteisen ajattelun ja suunnan haun tukena – osana yhteiskunnan resilienssiä tuottavaa infrastruktuuria. Kompleksisten kriisien aikakaudella hallinto tarvitsee erityisesti jälkimmäistä.

Teksti pohjautuu Suomen Arviointiyhdistyksen SAYFESin, Pohjoismaiden hallinnollinen liitto NAFin, Pohjoismaisen ministerineuvoston sihteeristön ja KOMKRIS-tutkimusprojektin (Svenska social- och kommunalhögskolan, Helsingin yliopisto) edustajien kanssa järjestettyyn yhteiseen seminaariin 10.4.2026 Turvallisuus, resilienssi ja arviointi Pohjoismaissa: Kohti turvallista pohjoismaista yhteistyötä