puheenjohtaja(at)sayfes.fi +358 50 357 7435

Blog Left Sidebar

Suomalaisen arviointitoiminnan ja julkisen hallinnon rohkea uudistaja Johanna Nurmi on poissa. Johanna menehtyi 4.12.2021 Helsingissä. Tasavallan presidentti oli juuri myöntänyt finanssineuvos Johanna Nurmelle itsenäisyyspäivänä luovutettavan Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin tunnustuksena hänen työstään Suomen hyväksi. Johanna Nurmi oli yksi Suomen Arviointiyhdistyksen perustajista, pitkäaikainen yhdistyksen sihteeri ja hallituksen jäsen. Vuosina 2015–2018 Nurmi toimi Suomen arviointiyhdistyksen puheenjohtajana.

Otimme Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa suurella riemulla vastaan tiedon Suomen arviointiyhdistyksen Arvin päivän palkinnon myöntämisestä Karville.  Palkinto tuli täytenä yllätyksenä, ja olemme monta kertaa palanneet palkintoa koskevaan uutiseen ja sen perusteluihin. Arkipäivän aherruksessa oman toiminnan arviointi ja tarkasteleminen etäämpää on vaikeaa. Senkin takia tällainen hieno uutinen lämmittää. Teemme Karvissa koko ajan työtä koulutuksen arviointitoiminnan kehittämiseksi ja